perjantai 4. tammikuuta 2013

MUSIIKKI 2

Super Junior
Törmäsin tähänkin bändiin uudenvuoden yönä ja vielä kyseisestä showsta, mutta rakastuinvain heidän musiikkiinsa ja erääseen söpöön (laulaja, poika/mies) blondiin jolla oli lasit silmillä koko ajan(hän otti ne kyllä pois lopussa).
Tietoa
Super Junior on korealainen pop-yhtye. Yhtye tunnetaan myös nimillä SJ, Super J., Super Jr., SuJu.  Yhtyeen perusti SM Entertainmentvuonna 2005 ja se oli aluksi pelkkä projekti, mutta vakiintui saavuttaessaan paljon suosiota. Yhtyeeseen kuuluu kolmetoista jäsentä: Leeteuk(johtaja), Kim Heechul, Hankyung, Yesung, Kangin, Shindong, Sungmin, Eunhyuk, Donghae, Siwon, Ryeowook, Kibum ja Kyuhyun(liittyi yhtyeeseen toukokuussa vuonna 2006). Monella jäsenellä on jo entuudestaan ollut erillaisia uria samaisessa yhtiössä, mutta syystä tai toisesta ne eivät ole nousseet ihmisten suosioon. Aluksi yhtyeen nimeksi aiottiin antaa O.V.E.R, lyhennys sanoista "Obey the Voice for Each Rhythm", mutta nimeksi päätettiinkin ensimmäinen nimitys, Super Junior 05.
Suurin osa jäsenistä ovat toimineet myös näyttelijöinä, MC:inä, malleina ja DJ:inä ennen Super Junioriin liittymistä. Heechul, Siwon ja Kibum debytoivat tv-draamoissa ja elokuvissa. Leeteuk, Yesung, Kangin, Shindong, Sungmin ja Eunhyuk tekivät satunnaisia töitä tv-ohjelmissa ja tulivat aktiivisiksi DJ:iksi tai MC:iksi ennen SuJun debyyttiä. Hankyung debytoi mallina.
Super Juniorin ensimmäinen yhteinen esiintyminen tapahtui 6. marraskuuta 2005, kun yhtyeessä oli vielä vain 12 jäsentä. Yhtye esitti ensimmäisen singlensä, "TWINS (Knock Out)", joka oli cover-versio erään Yhdysvaltalaisen yhtyeen "Knock Out" -kappaleesta. Kappaleet "TWINS (Knockt Out)", "You are the One" ja pari muuta kappaletta julkaistiin 8. marraskuuta 2005 netissä. CD-single suunniteltiin julkaistavan myös marraskuussa, mutta sen sijasta 7. joulukuuta 2005 julkaistiinkin yhtyeen ensimmäinen levy, "SuperJunior05 (TWINS)". Albumia myytiin ensimmäisen kuukauden aikana Koreassa 28,536 kappaletta.
Joulukuussa Super Junior julkaisi yhdessä toisen korealaisen bändin, Dong Bang Shin Ki;n kanssa yhteisen singlen "Show Me Your Love". Kun singlen nauhoitukset ja esitykset olivat valmiita, Super Junior alkoi jo valmistamaan uutta singleä, "Miracle";a, kevyttä purkkapoppi-laulua. "Miracle" menestyi muissakin maissa kuin Koreassa, kuten esimerkiksi Thaimaassa. Pian "Miracle";n jälkeen SM Entertainmet päätti korvata joitain Super Juniorin vanhoja jäseniä uusilla. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan Super Junioriin otettiin vain yksi uusi jäsen, Kyuhyun.
Hankyung päätti jättää Super Juniorin joulukuussa 2009, viitaten S.M. Entertainmentin epäreiluun 13-vuotiseen sopimukseen.
Kibum jättäytyi Super Juniorin varsinaisista aktiviteeteista Sorry Sorryn aikana ja keskittyy parhaillaan näyttelemiseen.
Heechul on suorittamassa 2-vuotta kestävää armeijaa. Kangin liittyi armeijaan 5. kesäkuuta 2010 ja palasi keväällä 2012. Heechul liittyi armeijaan 1. syyskuuta 2011. Johtaja Leeteuk liittyy armeijaan vuoden 2012 aikana.
Super Junior on voittanut 13 Golden Disk Awards -joita kutsutaan "Korean Grammyiksi"- palkintoa (mm. 2 Pääpalkintoa ja 4 Vuoden Albumia), ollen näin eniten palkintoja saanut artisti.


http://sup3rjunior.com/2012/12/
http://www.youtube.com/superjunior






(Kuvat: Googlen kuvahausta ja Tiedot: Wikipediasta)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti